Valmistuin osteopaatiksi Metropolia Ammattikorkeakoulusta keväällä 2025. Taustani on teatterin tekemisessä ja lisäksi minulla on vuosien työkokemus ravintola-alalta. Liikkuminen sen eri muodoissa on ollut aina mukana elämässäni: olen voimistellutkilpaa, tanssinut, tehnyt fyysistä teatteria ja vaeltanut jalan, meloen ja pyöräillen. Olen kotoisin Kemistä ja useiden Etelä-Suomessa vietettyjen vuosien jälkeen olen palannut juurilleni Meri-Lappiin.
Osteopaattina olen kiinnostunut ihmisen hyvinvoinnista ja kehon toiminnasta kokonaisvaltaisesti. Ensimmäisellä vastaanottokäynnillä teen kattavan alkuhaastattelun, jotta saan mahdollisimman hyvän käsityksen oireiden taustatekijöistä. Pyrin löytämään syyn oireiden taustalla enkä vain hoitamaan oiretta. Hoitosuunnitelma on aina yksilöllinen ja tilanteesta riippuvainen. Hoitoni on lempeää, asiakkaan kehoa kuuntelevaa ja kokonaisvaltaista.